keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

ORANSSIA LUOMIVÄRIÄ?

BLOGGERIN KÄYTTÄJÄT, BLOGIN UUSI OSOITE ON www.ihanaa-taistelua.blogspot.fi !!
Noniin, lukion ollessa pääosin takana päin päätin uudistaa tätä blogia. Nimi muuttui, osoite muuttui, banneri muuttui, mutta sisältö on samaa paskaa kuin ennenkin. En oo nyt varma, että löydättekö te vanhat lukijat tänne mutta toivottavasti ja sanokaa jos ette ja että pitääkö mun tehdä jotain.:D 
Kirjoitukset oli ohi jo viime perjantaina, mutta silti tämän postauksen kokoon saaminen on kestänyt jo yli viikon, olen luuseri. Kirjoitukset itsessään ei jännitänyt ollenkaan, minusta tuntui kuin olisin leijunut jossain turtumuksen pilvessä ilman että pystyin käsittämään mitään tai jännittämään mistään. Miten teillä muilla keillä oli kirjoitukset? Nyt "loman" alettua mun kevään tärkeimmiksi prioriteeteiksi tulee myöhemmin keväällä toteutuva Let it play-proggis, uuteen opiskelupaikkaan ja töihin hakeminen, kuntoilu ja bloggaaminen (miksi tuo sana kuulostaa suomeksi vaan niin tyhmälle!?). 
Alla otetut kuvat on otettu Annan kanssa hiihtolomalla, eli kaksi viikkoa sitten. Testasin myös Ranskasta ostettua oranssia luomiväriä pitkästä aikaa. Vaikka meikki ei ollut selvästikkään miespuolisten kanssaeläjieni mieleen, itse tykkäsin ja on hauska kokeilla joskus muutakin kuin perus smokey eyeta.
Mun tukalle on myös sattunut ja tapahtunut. Äiti bongasi lehdestä hiusmalleja etsivän mainoksen ja mun tukka oli jo aika haalistuneen oloinen, joten päätin kokeilla. Tulos ei kuitenkaan ollut mieleinen (oranssit raidat ei selvästikkään pue mua..), joten iskin uuden värin päähän seuraavana päivänä. Väri oli L'oreal Preference sävy 5, Lisbon. "Vaaleanruskea", niin niin. Olen silti tosi tyytyväinen tummemmastakin sävystä.
Blogin nimeä haluan vielä valottaa sen verran, että se tulee Minna Canthin lausahduksesta "Elämä on taistelua, ihanaa taistelua!". Minusta tuo on niin pirun hyvin sanottu, että halusin sen lyhennettynä blogini nimeksi. Mietin uutta nimeä pitkään, koska vanha nimi, Just Add Imagination, oli englanninkielinen ja halusin jotain iskevämpää. Kertokaa oma mielipiteenne, olisi ihana kuulla!
 
hiusmallina väri päässä!
Lopputulos, joka näkyy vähän huonosti. 
Nykyinen tukka ja uusi hattu H&M:tä hävinneen tilalle.
Eveliinakin sain ihanan uuden tukan!
Reilu viikko sitten mun Facebookin etusivulle lävähti juttu #100happydays-haasteesta. Idea on hauska ja hyvää mieltä tuottava, joten päätin osallistua, koska otan muutenkin paljon kuvia puhelimella. En kuitenkaan osallistunut virallisesti sivulle, vaan muokkaan kuvat PicLab-kuvanmuokkausohjelmalla niin kuvat on mukavasti omassa kansiossa. Saatan myös jakaa täällä muutamia kuvia.:--)
Vanha banneri ihan vain vertailun vuoksi.

6 kommenttia :

  1. Voi että, oon ennenkin sanonut mutta sanon uudestaan, sä oot ihan älyttömän kaunis! Rakastan sun tyyliäs ja hiuksias ja kaikkea :3 ja toi oranssi luomiväri sopii sulle hirmu hyvin! Ja hei tää uus blogin nimi on hurjasti parempi kuin edellinen, tykkään kovasti c:

    http://cowswings.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hei aivan loistava nimi ja ihana banneri, ah oot niin kaunis <3

    VastaaPoista
  3. Kiva katella sun kuvia ku susta huokuu semmonen karisma tai joku koukuttava juttu :D Oot tosi kaunis ja tää sun taustakin on vaan niin ihana!

    VastaaPoista